 |
| Aleksi ja äiti mannerheimintien asunnossamme 1.5.2010 |
|
Niin se aika kuluu...juoksee ohi huomaamatta. Kohta on jo vuosi kulunut Aleksin kuolemasta...minä taidan elää vieläkin siinä ajassa, että se olisi tapahtunut muutama kuukausi sitten. Lueskelin tuossa blogiani Aleksin luuydinsiirto ajoilta. Vuosi sitten tähän aikaan Aleksi odotti pääsyä pernan poistoon ja muutama päivä myöhemmin alkoivat vakavat keuhko-ongelmat. Tähän aikaan saimme kuitenkin käydä päivisin asunnollamme Aleksin kanssa ja pikkumies oli niin hyvässä kunnossa. Tulevaisuuden näkymät olivat kirkkaat.
Ensimmäinen äitienpäivä ilman pikkumiestäkin on nyt käyty läpi. Itku tuli aamulla heti sängystä noustessa. Sain Timolta ihanan kortin, jossa oli ihana runo:
Olet olemassa
rakas ihminen,
elämä on kaunis
ja tiedät sen.
Ei tärkeintä
mitä sanot, teet
vaan mitä olet
hymy, kyyneleet.
Olet olemassa,
sitä tarvitsen
kuin lintu ilmaa,
maata kukkanen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti