Olen pitänyt tätä sairastupaa nyt yllä viikon verran ja kuumeisena, sohvalla maatessani on todellakin ollut aikaa ajatella asioita. Mikäpä muu ajatuksissani pyörisi kun rakas enkeli poikani, silloin kun on aikaa pysähtyä hetkeksi...ajatuksissanihan tuo poika on muutenkin joka päivä. Siinä tuijottaessani tyhjää seinää hiljaisuudessa, pääni kävi läpi vaikka minkälaisia ajatuksia...lähinnä masentavia, ahdistavia ja syyttäviä. Yhä uudestaan käyn koko Aleksin elämää läpi- syntymästä kuolemaan. Pohdin ja syyllistän itseäni, miksi en silloin ja silloin tehnyt asioita niin ja näin...olisihan minun pitänyt huomata sekin asia ja jos olisin vaatinut sitä ja tätä, ehkä Aleksi olisi selvinnyt...jne. Typerää ehkä, myönnän. Mutta tämä kaikkihan kuuluu surutyöhön. Ihmettelen vain milloin tämä syyllistämisen aika menee ohi.
Eilen vietettiin Kansainvälistä syöpälastenpäivää ja tuo päivä oli minulle erittäin raskas. Itkin siitä ja tästä ja tuosta...kaikesta mahdollisesta. Silloin kun Aleksi oli vielä elossa mutta sairas, suhtauduin päivään eritavalla...nyt tuo päivä ahdistaa ja kaikki tuntuu niin erilaiselta. Päivä on ehdottomasti tärkeä päivä, mutta minulle erittäin hankala läpikäydä.
Sylva järjesti taas sinisen manifestin Helsingissä ja näky on pysähdyttävä! Tuolla meidän rakkaan Aleksimmekin tuolilla on palanut kynttilä vuonna 2011.
Tähän loppuun vielä ihana kappale Lauri Tähkältä: Pieni ihminen <3
En tiedä kuinka tuollaisesta menetyksestä voi ikinä toipua..Syyllisyys on tietenkin asia, jonka toivomme sinun jättävän taakse. Samoin toivon, että löytäisitte vielä tässä vuosien kuluessa Timon kanssa ilon aiheitakin elämään. Vaikka uusi lapsi, lemmikki, mitä nyt ikinä voisi ilon aiheiksi ajatella. Nehän eivät korvaa menetystä, mutta kyllä te ansaitsette myös iloa teidän elämään. Iso hali ja rutistus! t,Minni
Hei Johanna
VastaaPoistaEn tiedä kuinka tuollaisesta menetyksestä voi ikinä toipua..Syyllisyys on tietenkin asia, jonka toivomme sinun jättävän taakse. Samoin toivon, että löytäisitte vielä tässä vuosien kuluessa Timon kanssa ilon aiheitakin elämään. Vaikka uusi lapsi, lemmikki, mitä nyt ikinä voisi ilon aiheiksi ajatella. Nehän eivät korvaa menetystä, mutta kyllä te ansaitsette myös iloa teidän elämään. Iso hali ja rutistus! t,Minni