Elämän värejä

Pitkän hiljaisuuden jälkeen sain vihdoin istuttua blogin ääreen. Tietynlaista hiljaisuutta se on ollut myös minun elämässäni, maustettuna monilla eri elämän väreillä.

Traumaterapiassa olen kulkenut nyt 1,5 vuotta. Tuo aika on ollut ehdottomasti yksi tärkeimmistä ajanjaksoista elämässäni. Olen pikkuhiljaa ruvennut saamaan olooni edes jonkilaista kestettävyyttä. Olen pystynyt kohtaamaan kipeitä asioita ilman alkoholia. Olen oppinut kuuntelemaa kehoani ja sen viestejä. Erityisesti se, on ollut yksi mahtavimmista oivalluksista elämässäni. Olen joutunut pysähtymään, hengittämään ja rauhoittumaan. Pala palalta yritän koota itselleni minun näköiseni, uuden elämän.

Tämä kaikki on ollut erittäin työlästä ja raskasta. Monet kerrat olen meinannut luovuttaa ja palata entiseen ja edelleen tuntuu että joudun sinnittelemään paljon. On ollut todella raskaita päiviä, mutta olen saanut myös niin mahtavia kokemuksia ja oivalluksia jotka saavat minut jatkamaan tätä prosessia. En tiedä tuleeko tästä koskaan valmista...Saanko koskaan tätä katkeruutta selätettyä, mutta hyvällä alulla ollaan.

En tiedä jatkanko enää tähän blogiin kirjoittamista vai luonko uuden blogin tästä uudesta matkastani. Kiitos kuitenkin kaikille lukijoilleni jotka ovat tekstejäni lukeneet. Ihanaa kevättä kaikille!

Peruutus

Peruutetaanpa taaksepäin reilusti.
Melkein vuosi vierähtänyt edellisestä päivityksestä.
Muistan luvanneeni päivittää Aleksin leukemia blogia Aleksin syntymäpäivänä..vaan eipä ollut jaksuja siihen.

Missä nyt sitten mennään...Olen saanut paljon yhteydenottoja..kiitos niistä! Yleisesti ottaen vaan korjaan harhaluujoja: minulla menee ihan hyvin ;)

Meidän elämäämme on ihastuttanut nyt viimeiset 4 kk:tta ihana russelivauva!
Hänen nimensä on Petu!

Minun elämäni on tällä hetkellä taiteilua Petun ja tanssin kanssa :) 

Aurinkoinen tervehdys

Kirjoitellaanpa välillä positiivisempi postaus. Niin kuin olen aiemminkin painottanut, että vaikka suurinosa teksteistäni on surua, ikävää ja ahdistusta täynnä..ei elämäni suinkaan ole sitä joka päivä. Ensimmäiset kaksi vuotta Aleksin kuoleman jälkeen ehkä olikin, mutta ei enää nykyään. Tulee vain kirjoitettua ja purettua tätä pahaa oloa aina tänne blogiin.

Mutta vielä viitaten tuohon edelliseen tekstiini, niin kyllä olen katkera tietyistä asioista ja ankara itseäni kohtaan liian monessa suhteessa. Se asia minun tulisi opetella muuttamaan itsessäni, mutta uskokaa että teen töitä itseni ja luonteeni suhteen joka päivä :)

Päiviini kuulluu näillä nykyä ihan hyvää. Olen nyt aloittanut treenaamisen kunnolla ja ensi viikolla loppuu tupakointi. Myös Sm-kisat lähestyvät kovaa vauhtia. Tämä treenaaminen, itsestään huolehtiminen ja aurinko, on saanut elämäni tuntuumaan taas elämisen arvoiselta pitkästä aikaa :)

Tähän loppuun vielä pieni video Aleksista <3

Siivin haavoittunein sinä lensit luokse Jumalan

Niin..aloitetaan bloggaus tällaisella todellisella kuvalla..ikävä omaa lasta!

Mitäs minulle sitten kuuluu..ahdistukseni vaivaa edelleen ja tällä hetkellä odotan Kevan vastausta työkyvyttömyyseläkkeeseen. Niin..pahaltahan se kuulostaa..olen 31v ja työkyvyttömyyseläkkeellä, vaan tiedän että ihmiset jotka ovat samassa tilanteessa..ymmärtävät.

Haluaisinko olla näin avuton...? En todellakaan! Koen itseni heikoksi ja huonoksi ihmiseksi koska olen  näin heikko. Kyllä..olen menettänyt lapseni, mutta oikeuttaako se minut näin pitkään sairaslomaan ja työkyvyttömyyteen??? Ei..haluaisin oolla normaali ihminen, käydä töisssä, olla vapaa peloista ja ahdistuksesta..

Aleksi, pieni enkelini,,äiti rakastaa sinua!!!

Tule jo kevät!

Niin se vaan aika vierii eteenpäin..käsittämätöntä tämä ajan juoksun nopeus. Aleksin kuolemasta tulee  kesällä 4 vuotta. Meidän pikkumies menisi jo ensimmäiselle luokalle ja olisi jo huimat 7 vuotta <3

Ihan ensimmäiseksi kiitos kaikille jotka lukevat blogiani ja keneltä olen saanut palautetta blogiini tai sähköpostiin. Kaikki sananne ovat olleet rohkaisevia ja merkityksellisiä! Moni toivoo että päivittäisin Aleksin viimeiset päivät tuonne leukemia blogiin, ja lupaan että viimeistään Aleksin syntymäpäivänä loputkin tekstit ovat siellä luettavana. 

No mitä sitten elämäämme kuuluu? Parempaa, valoisampaa ja toiveikkuutta, jos kolmella sanalla pitäisi tämän hetkisiä fiiliksiä kuvata. Olen siis kulkenut terapiassa tämän ahdistukseni kanssa nyt kohta vuoden päivät. Olen myös aloittanut lääkityksen, pitkällisen vastustelemiseni jälkeen ja todennut sen olleen paras ja voimaannuttavin asia. Lääkeiden aloituksen suhteen olen ollut niin kovin vastusteleva sen takia, että toivon tulevani raskaaksi tämän vuoden puolella ja silloin en halua syödä minkäänlaisia lääkkeitä. Lääkkeiden aloitus on kuitenkin muuttanut elämäni niin paljon parempaan suuntaan, että neljän vuoden pimeyden ja ahdistuksen jälkeen, tunnen taas eläväni ja hymyilenkin :)

Olen myös aloittanut taas hyväntekeväisyys projektin suomen syöpäsairaiden lasten hyväksi ja yhteistyössä projektissani on Moola (Moolan kotisivut) . Eli olen askarrellut taas avainnauhoja, joista kaikki tuotto käytetään lyhentämättömänä suomen syöpäsairaiden lasten hyväksi. Jos kiinnostuit avainnauhoista, laita minulle viestiä.