7 kuukautta...

7 kuukautta sitten...22.7.2010 klo. 12.33 elämäni romahti. Tuona päivänä elämäni menetti merkityksensä. Minulta vietiin kaikki...pieni urhea poikani veti viimeisen vaikean hengenvetonsa läheisten ihmisten ympäröimänä. Päästin poikani menemään, vapaaksi kärsimyksistään...Jouduimme antamaan luvan poikamme kuolemalle...luvan lääkäreille, että Aleksi saataisiin irrottaa hengityskoneesta. Tuo on hetki jota en toivo kenellekään koettavaksi. Lauloin pienelle ihmeelleni yhden hänen lempi lauluistaan ja otin poikani syliini viimeisen kerran.

Taistelijapoikamme 22.7.2010 klo. 10.12

Tänään olen sanaton, kauhuissani...Käyn läpi yhä uudestaan ja uudestaan Aleksin vaikeita aikoja, kärsimyksiä, kuolemaa...kaikki on niin kohtuutonta! En olisi toivonut elämältämme mitää muuta kuin sen että Aleksi olisi parantunut. Että olisin saanut pitää pikku aarteeni. En olisi vaatinut mitään muuta.

"Varjoon vanhan tammen hetkeks istahdan
Kiven pintaa miettien mä hyväilen
Nypin maasta rikkaruohon muutaman
Kukkii kummullasi muistot eilisen
Orvokit sen kesätaivaan siniset
Mutta niitä enää nähdä voi sä et

Niin kuin orvokit nää maahan juurtuneet
Kiinni sinussa mä kasvoin elämään
Olit voimani ja minkäs sille teet
Nyt mä juurrun tähän ikävään
Kaikki minussa kuin vaiti valittaa
Valos sammuttua eksyin hämärään
Ja kun sinua en nähdä enää saa
Niin mä juurrun tähän ikävään

Kastan kukkaset ja sulle puhelen
Ja on aivan niin kuin jotain vastaisit
Tätä kenellekään kertoa voi en
Ymmärtää sen vain nuo pienet orvokit
Lintu lohdutusta laulaa jossakin
Minä tahtoisin niin sinut takaisin

Niin kuin orvokit nää maahan juurtuneet
Kiinni sinussa mä kasvoin elämään
Olit voimani ja minkäs sille teet
Nyt mä juurrun tähän ikävään
Kaikki minussa kuin vaiti valittaa
Valos sammuttua eksyin hämärään
Ja kun sinua en nähdä enää saa
Niin mä juurrun tähän ikävään"

Johanna Kurkela: Juurrun tähän ikävään