Emme me tienneet mitä ikävä olisi.
Että se niin kirvelisi ja jäisi asumaan vuosiksi.
Että ottaisi hallintaansa koko talon
ja sijaisi vuoteen sydämeni huoneeseen
ja tekisi pysyvän muuttoilmoituksen.
- Hanna Ekola -
On kaunis, aurinkoinen sunnuntai päivä. Hanki kimmeltää ja ulkona on sopivasti pakkasta. Olen luonut lumet rivitalomme takapihalta...kasannut niistä ison kummun. Kummun, josta Aleksi olisi voinut isänsä kanssa rakentaa lumilinnan. Nyt taidan laittaa siihen jäälyhtyjä sievään riviin...
Olen tänään yrittäny siivota, neuloa kummipojalle villasukkia ja sytyttänyt Aleksille kaksi kynttilää. Olen yrittänyt viedä ajatukseni johonkin muualle...yrittänyt keskittyä johonkin muuhun. Tuo rakas, iloinen poikani vain katselee minua tuossa pöydällä olevasta kuvasta hymyillen. En onnistu sivuuttamaan sitä, vaikka joskus haluaisin.
Luulin, että olisimme pikkuhiljaa voiton puolella tässä kamppailussa. Tässä jokapäiväisessä kamppailussa, jossa mietin elämän tarkoitusta...kuinka väärässä olinkaan. Olo on tunteeton...millään ei ole mitään väliä. Tiedän että tästä voi selvitä...ajan kanssa...
Loppu viikko ja viikonloppu ovat olleet todella vaikeita. Päätin tänään että huomen aamulla menen lääkäriin pyytämään sairaslomaa. Töissä ollessani olen huomannut, kuinka voimakkaasti reagoin asioihin ja lasten vääriin tekoihin. Minulla on pinna niin tiukalla, että se varmasti tulee esiin esim. lapsille tiuskimisena. Koen että minun on nyt saatava hoitaa itseni kuntoon.
Halauksia Johanna! Toivottavasti pääsit lääkäriin ja sait sairasloman! Katselin tuota valokuvaa Aleksista, pieni taistelijapoika, oli niin uskomattoman vahva!
VastaaPoista