Ne olivat taas täällä,
matkojen päästä palanneet muuttolinnut.
En kuitenkaan kuullut niiden ääntä.
Enkä jaksanut yhtyä niiden lauluun.
En tänä keväänä.
En edes halunnut ajatella,
että kesä teki tuloaan.
Sillä minulle se oli kaukaisuutta,
suurta sumua,
sanatonta surua,
yhtä syksyä kaikki.
Mutta sitten kuului jostain mustarastaan laulu...
- kuin itkevä huilu
joka hiljaa,
aivan hiljaa
soinnutti sydämen kätköistä
esiin tulvivia sanoja:
Ethän pelkää lapseni,
etkö muista mitä lupasin:
Vielä minä kuivaan sinun kyyneleesi,
eikä tuskaa ole enää oleva eikä itkua.
Minä muistin.
Ja itkin yhdessä mustarastaan kanssa.
- tuntematon -
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti