Tänään on ollut todella kylmä viima ja pakkastakin lähemmäs kymmentä. Niin myös minun elämässäni...Tuulet riepottelevat ja kylmyys kietoutuu ympärille...missä se aurinko on?
Useat varmaan tietävätkin jo että erosimme Timon kanssa. Niin...totta se on. Uskon että nyt on parempi näin...tällä hetkellä. Se miten todellisuus iskee vasten kasvoja, tulee esiin vasta muutettua erillemme...konkreettisesti.
Aleksin haudalla emme ole käyneet pariin viikkoon. Tiistaina Aleksin kuolemasta tuli 8 kk:tta...kauheaa...käsittämätöntä...kuinka aika juoksee. Tällä hetkellä en pysty edes katsomaan Aleksin kuvia enkä hetkeksikään pysähtymään ajattelemaan pientä poikaamme...Tuska on liian suurta käsiteltäväksi.
Moni on kysynyt minulta miksi en muuta takaisin Helsinkiin...miksi jään ouluun kun minulla ei ole mitään täällä...On minulla...Aleksi...ja hauta. Poikani viimeinen lepopaikka...johon hänet laskin...ja heitin hiekkaa päälle. Muistot ovat minulla ja niitä kannan mukanani ikuisesti...tiedän. Mutten pysty vielä lähtemään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti