Aloitin aamuni muistelemalla...
Tuota pientä poikaani,
joka on jo saanut enkelin siivet.
Suunnaton tuska ja ikävä
pyrkii väkisin pintaan
ja saa kyyneleeni virtaamaan.
Olen yrittänyt vältellä näitä ajatuksia...muistoja.
Olen halunnut suojella itseäni edes hiukan,
antaa itselleni hengähdystauon.
Tämä on raskain matka,
jota olen ikinä joutunut taivaltamaan.
Eikä minua lohduta mikään muu,
kuin tieto siitä
että enkelipoikani kivut ja käsimykset ovat nyt poissa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti