Olen nyt yrittänyt koota itseni...saada jonkinlaista arkirytmiä päälle. Olen yrittänyt palata työelämään tässä parin päivän aikana. Minulla on tarve yrittää saada taas elämä rullaamaan...samoilla arkirutiineilla. Myös töihin oli kova hinku palata, vaikkakaan en tiedä miten selviytyisin siitä. Eniten minua pelottaa tuleva syksy ja sen pimeys. Miten jaksan silloin?
Olen nyt ollut vanhustyössä neljä päivää. Työpäivät ovat raskaita fyysisesti, mutta minulle myös henkisesti. Olen huomannut kuinka työpäivien väsymys purkautuu totaalisena itkuna ja pahan olon tunteena iltaisin. Kaikki johtunee kuitenkin vain siitä että en ole saanut nukuttua tarpeeksi, jolloin olen erittäin itkuherkkä. Täytyy hieman keventää tahtia ja ottaa vähemmän työtunteja vastaan, jotta en romahda niinkuin edellisellä kerralla. Onneksi teen keikkatyötä, niin sekin on mahdollista.
Viime vuonna suurin piirtein tähän aikaan, Aleksi tuotiin Helsingistä meidän luoksemme. Tuntui niin pahalta, tyhjältä...kun Aleksi ei ollut luonamme, edes fyysisesti. Vaihdoimme Aleksille lempivaatteet päälle, pusuttelimme ja halasimme pientä poikaamme. Tuntui niin huojentavalta, hyvältä että saimme nähdä ja tuntea Aleksin omin käsin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti