Tällaisen mission asetin itselleni vapaa päiville. Minun surutyöni on kuitenkin vielä NIIN totaalisen kesken, että sen käsittelyyn ja eteenpäin viemiseen pitää varata aikaa. Muuten, tiedän että tuo kaikki tuska, pahaolo ja loppumaton ikävä vain paisuvat sisälläni ja sitten olen taas totaalisessa kuopassa, josta ylös nouseminen kestää KAUAN.
Niinpä tänään olen hieman, varovaisesti raottanut tuota ovea sisälläni. Päästänyt osan tuskastani vapauteen, hengittämään...saamaan ilmaa. Olen lueskellut ja tutkiskellut laatikkoa, jossa on paljon kuvia Aleksista: odotusajasta - kuolemaan. Jos jaksan, niin tarkoitukseni olisi myös jatkaa tuota Aleksin leukemia blogia. Täytyy vielä tähän loppuun todeta, ettei se "vuoden läpikäyminen" kuoleman jälkeen ole helpottanut oloa pätkääkään. Yhtä vaikeasti on alkanut tämä toinenkin vuosi!
Sinä, joka olet,
lähetä enkeli siirtämään
kivi sydämeltäni,
että toivo asettuisi
vartijaksi ovelleni
ja valo hälventäisi yön jäljet.
Anna minulle
edes aavistus aamusta,
enkelistä.
- Pia Perkiö -
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti