Tämä tunteeton kauteni on jatkunut edelleen. Aleksia en ole pystähtynyt kunnolla miettimään useampaan kuukauteen. Eli siis itkua on pidätelty, eikä valokuvia tai videoita ole katsottu. On hetkiä, jolloin ikävä iskee päälle ja itku yllättää, mutta sen ohitan samantien.
Olen myös miettinyt miksi pyörin näissä lasten syöpäasioissa edelleen mukana..? Hyväntekeväisyys ym. on tietenkin asia erikseen, mutta entä se, että edelleen luen, ammennan, itken, myötäelän jokaisessa syöpäryhmässä, blogissa jne. Haluan seurata ihmisiä, tuttuja perheitä joita lasten syöpä koskettaa ja kuulla miten he voivat. Tulisiko minun kuitenkin olla itselleni armollisempi? Tulenko "roikkumaan" tämän asian tiimoilla nyt lopun elämääni? Pääsenkö koskaan eteenpäin vai ovatko nämä niitä asioita, jotka hankaloittavat eteenpäin pääsyäni? Ajatellakko järjellä vai tunteella? Eräs toinen lapsensa menettänyt ystäväni kerran aiheesta kirjoitti, ja se kirjoitus pysäytti itsenikin miettimään.
Kyllähän elämä on edelleenkin tunteetonta..kuin jymähtänyt paikalleen Aleksin kuoleman jälkeen. Sitä on hankala sanoin kuvata. Edelleenkään en tunne eläväni. Arki rullaa jo "normaaliin" tapaan, mutta...mutta...niin...mikään ei vain tunnu miltään. Aleksin kuolemasta on kulunut nyt 2v 8kk:tta. Sitä ei ikinä uskoisi. Olen myös miettinyt, että kuinka masentuneeksi tms. te lukijat minut koette. Pääasiassa kirjoitan tähän blogiin silloin kun ikävä on pahimmillaan...silloin kun minun on saatava purkaa pahaa oloani johonkin. Eli tämä kirjoitusteni harveneminen on oikeasti hyvä juttu! Ihan hyvin täällä menee, vaikka elämä onkin tunteetonta taaperrusta päivä kerrallaan eteenpäin.
Seuraavan kirjan suosittelen lukemaan! Kirjan voi tilata mm. http://www.kympinlapset.fi/kannatustuotteet
 |
Kaikkina niinä hetkinä (toim. Nina Kiiskinen)
Vertaistuen jakaminen oli yksi syy miksi Sylva ry, Tuki ry ja Kympin lapset ry järjestivät keväällä 2012 kirjoituskilpailun 30-vuotisjuhlavuotensa kunniaksi. Samasta syystä kilpailun tuomarina toiminut kirjailija Nina Kiiskinen toimitti kilpailuun osallistuneista tarinoista Sylva ry:n julkaiseman kirjan, jonka tuotto menee lyhentämättömänä edellä mainittujen järjestöjen vertaistukitoimintaan.
Hinta 20 €
|
Olen itsekin miettinyt samoja asioita, miten mennä elämässä eteenpäin? Lapseni ei ole menehtynut, hoidot ovat juuri loppuneet, mutta minä en pääse eteenpäin. Välillä mietin samoja juttuja, pitäisikö sitä jättäytyä pois syöpäporukoista vai mitä pitäisi tehdä? Mutta en kykene, siellä on ystäviä...
VastaaPoistaHalaus Johanna! Ja hyvä kirjavinkki, jokainen voisi lukea sen. Tuo kirjan kannessa oleva lapsi on minun poikani..
Kiitos Minna viestistäsi <3
VastaaPoistaSe kun oma lapsi sairastuu syöpään, on kokonaisuudessaan ja koko kirjossaan niin iso prosessi että sen käsittelyyn ja prosessoimiseen kuluu varmasti aikaa useita vuosia..päivä kerrallaan on edettävä. Enkä tiedä, uskaltaisiko sitä koskaan luottaa tulevaan vai olisiko pelko läsnä koko loppuelämän? Voimia teille jokaiseen päivään <3
Ihana, kaunis ja vahva poika sinulla <3 Koskettava ja pysäyttävä kuva!
Päädyin ensin Aleksin blogiin ja sitten tänne. Luin molemmat läpi yhtä kyytiä. Aleksin kärsimykset saivat minut itkemään ruudun täällä päässä, pieni urhea taistelijapoika. Voimia teille!!!!
VastaaPoista