En nyt oikein tiedä mistä aloittaa...sisin on täynnä niin paljon tuskaa...niin sanoinkuvaamattoman paljon. Se puristaa, ahdistaa, tukehduttaa...
Tämä viikko on ollut ihan helv******nen! Aamusta se alkaa ja uniin se loppuu. Johtuneeko tämä tuska ja masennus sitten siitä, että olen lopettanut masennuslääkkeet vai onko tämä vain taas sitä aaltoilevaa liikettä, mikä kuuluu suruprosessiin? Ja minä sattuisin olemaan tällä hetkellä taas siellä pohjalla...? Tiedä sitten mistä johtuu, mutta niin lamauttavaa tämä on että meinaa järki lähteä.
Aleksin kuolemasta tulee ensi kuussa 1 vuosi. Myös Aleksin 4-vuotis syntymäpäivät osuvat ensi kuulle. Päivisin mietin ja käyn läpi Aleksin elämää...lähinnä negatiivisia asioita. Sairautta, kipuja, tuskaa ja kaikkea mikä jäi Aleksilta kokematta. Ja kaikkea mitä pienen poikani piti käydä läpi turhaan...kun lopputulos oli kuitenkin tämä. Kyyneleeni virtaavat solkenaan joka hetki ja puristava ikävä rinnassa ei helpota.
Pyöräilin eilen kaupunkiin ja itkuni sumensi näkökenttäni. Kuulin lintujen laulua ja kirosin mielessäni: "en enää ikinä halua kuulla lintujen laulua". Aleksi totesi Helsingissä ensimmäisenä kun pääsi ulos 81 eristyspäivän jälkeen: "linnut laulaa".
Muutkin asiat rasittavat ja tuskastuttavat elämääni...annanpa tulla nyt kaikki kun olen kerran päässyt alkuun. Työkkärissä käytyäni, työvoimatoimisto virkailija suositteli minulle ammatillista kuntoutusta. Lääkärikään kun ei suosittele minua tällä hetkellä lasten kanssa tehtävään työhön. Yritin sitten varata aikaa lääkärille, jotta saisin B2-lausunnon. Seuraava vapaa aika on elokuun 15.päivä. Kyllä romahdutti...yksityiselle pitäisi siis mennä, jos on aikomus saada B2-lausuntoa ennen elokuuta. Mitä teen siihen asti...? Pääni ei kestä olla kotona enää hetkeäkään!!!
Uah. Itkettää. Luin tämän läpi. Virtuaalihalit täältä. Sulle on viesti multa toisaalla.
VastaaPoistajunikan: olen sanaton. En voi sanoin kiittää lähettämästäsi viestistä toisaalle! Syvin kiitos sanoistasi ja voimia myös sinulle <3
VastaaPoistaPojillamme oli sama nimi ja ikäeroa 20 vuotta... Voimia täältä lähettelen, enkeleitä ja valoa.
VastaaPoistaKultaseni, sun pitaa antaa menna ja unohtaa... Tiedan miten raskasta on oman lapsen tai kenen tahansa rakkaan menettaminen, mutta kuolleesta rakkaasta ei saa tehda elaman jumalaa ja ajatusten keskipistetta. On ok olla iloinen ja etsia asioita josta tulla iloiseksi... ja ajatella lammolla rakastaan mutta koko aikainen sureminen ei ole sita jota kukaan meita rakastanut ja edesmennyt haluaisi..
VastaaPoistaSinun pois nukkunut poikasikin haluaisi sinun olevan iloinen ei tuskaa pursuava naisraunio.
Et ole ainoa rakkaansa menettanyt, mutta elamassa pitaa menna eteenpain. Elamassa pitaa menna eteenpain oman itsensa vuoksi eika vajota maailmaan mita olisi jos ei olisi kaynnyt nai.