Huoneeni täyttää hiljaisuus...
Ei kuulu pienen poikani leikin ääniä,
eikä muutakaan.
Tekisi mieli ravistella vanhempia. Tekisi mieli sanoa, että älä tiuski...älä menetä hermojasi, mieti ennenkuin torut. Mieti jokaista sanaasi ja liikettäsi. Onko ne pakko sanoa tai tehdä? Koskaan kun ei tiedä milloin on se viimeinen päivä!
Olen aika sanaton tällä hetkellä. Ikävä ja tuska pyrkii pintaan. Itse kadun hermojeni menettämistä...sanoja joita sanoin pienelle pojalleni...Olen kauan aikaa tuntenut huonoa omaa tuntoa olemisestani. Vasta eilen, katsoessani Aleksin videoita...huomasin, että ehkä sittenkin olen ollut hyvä äiti...ehkä.
Toivottavasti pystyisit olemaan armollisempi itsellesi äitinä! Minäkin yritän usein muistutella itselleni, että pitäisi osata elää niin kuin viimeistä päivää, mutta ei se ole mahdollista. Sinä varmasti olit ja olet edelleenkin paras äiti Aleksille. <3
VastaaPoistaHannele
Kiitos Hannele <3
VastaaPoista